Jaakko Kolmonen, 70 vuotta: Terveenä kaiken ikää

jaakkokolmonenLegendaarinen keittiömestari, opetusneuvos Jaakko Kolmonen täytti pyöreät 70 vuotta toukokuun alussa.

– Vietin syntymäpäivääni ukkina. Kalastelin lastenlapsien kanssa haukea. Savustimme ja herkuttelimme, hyväntuulinen syntymäpäiväsankari myhäilee.

Hoikka ja ikäisekseen uskomattoman hyväkuntoinen Kolmonen vannoo terveellisen ravinnon nimeen: kuituja ja kylmäpuristettua rypsiöljyä.

– Virginosta saan päivittäin riittävästi omegoita ja E-vitamiinia. Muuta rasvaa ei kannata käyttää, hän painottaa.

Urallaan Jaakko Kolmonen on halunnut kerätä, tuoda julki tiedotusvälineissä ja tallentaa isoäitiemme luomaa arvokasta suomalaista ruokakulttuuria. Lukuisista tunnustuksista ja saavutuksista hän arvostaa itse eniten Alfred Kordelinin säätiön tunnustuspalkintoa ruokaperinteen elvyttämisestä ja vaalimisesta vuonna 1985, Valtion tiedonjulkistamispalkintoa vuonna 1988 sekä opetusneuvoksen nimeä ja arvoa vuonna 2007.

Kolmonen on edelleen hyvin aktiivinen suomalaisen ruokakulttuurin edistämisessä. – Mielenkiintoisinta on käydä kertomassa leivinuunin monipuolisuudesta, terveellisistä ruokailutavoista sekä kalan käsittelystä, hän toteaa.

Terve suomalainen syö kuituja ja rypsiöljyä

Jaakko Kolmoselta ilmestyi pari vuotta sitten kirja "Näin syövät terveet suomalaiset". Kirja kertoo siitä, mitä pitkän iän saavuttaneet ihmiset ovat suosineet ruokavaliossaan, ja mitä he ovat toisaalta välttäneet. Kolmonen ei väsy puhumasta aiheesta.

– Kun katsotaan tilastoista, kuinka paljon suomalainen on syönyt vuonna 2009 vähäravinteisia ja epäterveellisiä ruoka-aineita – rasvaa 39 kg, sokeria 34 kg ja alkoholia 11 kg – tulee todistetuksi suurin osa sairauksiemme syistä!

– Näin ollen suomalainen saa vuodessa tarpeettomia kaloreita rasvasta 351 000, sokerista 136 000 ja alkoholista 77 000 eli yhteensä 564 000 kilokaloria. Jo näillä tyhjillä kaloreilla henkilö tulee toimeen vuoden tai yli ja voi huonosti. Eli meidän pitää myllertää ruokailutottumuksemme täysin, Kolmonen vaatii.

Hänen mukaansa puolet väestöstä sairastaa liiasta ja väärästä ravinnosta johtuvia sairauksia: korkeaa kolesterolia, verenpaine-, sydän- ja verisuonitauteja, diabetestä. Tämän lisäksi vielä yli puolet suomalaisista ovat ylipainoisia. Sappikivet, nivelrikko, kihti, syöpä ja hammaskaries ovat heille usein riesana.

– Parhaimmillaan ruokakulttuurimme oli 1948–1965. Silloin kulutettiin sokeria 5–10 kiloa vuodessa. Alkoholin kulutus oli alle 1,8 kg. Rasvat kulutettiin työtä tekemällä. Kaiken lisäksi isoäiti teki ruokaa todella lähituotteista.

– Saan kuitupitoisista hiilihydraateista energiatarpeestani noin 60 %. Valkuainen ja rasva tuo kumpikin 20 %. 90 % käyttämästäni rasvasta on kylmäpuristettua rypsiöljyä, Kolmonen kuvailee omaa ruokavaliotaan.

– Ruokavalion pitää olla monipuolinen. Esimerkiksi porosta syön kaiken syötäväksi kelpaavan.

"Muuta rasvaa ei kannata käyttää"

– Kylmäpuristettu rypsiöljy on monipuolista: se sopii salaatteihin kastikkeeksi, leivontaan, paistamiseen, kastikkeisiin ja niin edelleen. Eli kaikkeen missä rasvaa tarvitaan, muuta ei kannata käyttää.

– Kahdesta ruokalusikallisesta Virginoa saan päivittäin riittävästi omegoita ja E-vitamiinia. Silloin kun kulutan paljon energiaa erilaisissa töissä, käytän öljyä runsaammin, jotta en laihdu liikaa.

www.kokkikolmonen.com


Kokeile Jaakko Kolmosen superterveellisiä ja maukkaita salaattireseptejä!

Kaali-puolukkaraaste »

Valamolainen hapankaalisalaatti »

 

Syntymäpäivämuistamisia Jaakko Kolmonen toivoo Alfred Kordelinin säätiön tilille, kokki Kolmosen nimikkorahastoon. Tilinumero 157230-31831. Viestiksi lahjoittajan nimi, Jaakko 70v.

– Alfred Kordelinin yleiseen edistys- ja sivistysrahastoon perustettiin vuonna 1991 Jaakko Kolmosen nimikkorahasto. Osa alkupääomasta kertyi 50-vuotispäivieni yhteydessä. Rahastoa kartutettiin lisää vuonna 2001 60-vuotispäivien yhteydessä. Rahasto on jakanut seitsemän kertaa tunnustuspalkintoja Suomen ja luovutetun Karjalan ruokakulttuurin vaalimisesta 15 henkilölle.

Kotitalousopettajien liitto sekä Maa- ja kotitalousnaiset yhdessä Jaakko Kolmosen ja Kordelinin säätiön kanssa valitsivat viime vuonna tunnustuspalkinnon saajat. Martat ja Suomen Keittiömestarit ovat seuraavan kerran valintavuorossa. Tunnustuspalkintoja on jaettu aina kolmen vuoden välein, Kolmonen kertoo.

Antajan ilo on kaksinkertainen, sillä Kordelinin säätiö kaksinkertaistaa saadut muistamiset.

Päivänsankarin toivomus on, että keräys tuottaisi niin, että palkintoja voitaisiin jakaa vuosittain.



Pin It