Kasvis-sienikääryleet

kaalikaaryleet1Ainekset:
1 keräkaalikaali

Täyte:
1 dl puuroriisiä
3 dl Nyhtökauraa tai Härkistä
1 kasvisliemikuutio
1 sipuli
3 rkl kylmäpuristettua Virgino-rypsiöljyä
0,5 l tuoreita sieniä (esimerkiksi kantarelleja tai herkkusieniä)
3 rkl ranskankermaa
suolaa
mustapippuria
siirappia
voinokareita

Koverra kaalista kanta pois. Pane kaali kiehumaan isoon kattilaan suolalla maustettuun veteen ja irrota lehtiä sitä mukaan, kun ne pehmenevät. Jätä lehdet kuivamaan keittiöpyyhkeen päälle.

Keitä riisi pakkauksen ohjeen mukaan kypsäksi kasvisliemikuutiolla maustetussa vedessä. Kuori ja silppua sipuli. Kuumenna pannulla öljyä ja freesaa sipulia, kunnes pehmenee. Lisää joukkoon sienet ja Nyhtökaura tai Härkis, freesaa viitisen minuuttia lisää. Sekoita seos kypsän riisin joukkoon, lisää ranskankerma ja mausta seos suolalla ja mustapippurilla.

Valmista kääryleet. Ohenna lehtiruotia veitsellä. Pane aina pari ruokalusikallista täytettä kaalinlehdelle, taita reunat ylös ja kääri rulliksi. Asettele kääryleet uunivuokaan vieriviereen. Valuta kääryleiden pinnalle reilusti siirappia ja laita muutama voinokare.

Paista kääryleitä ensin 225 asteessa n. 10 minuuttia. Laske sitten lämpö 175 asteeseen ja jatka paistamista tunti. Voitele kääryleitä välillä pannun pohjalle valuvalla nesteellä.

Tarjoa puolukoiden ja perunamuusin kera.

Resepti: Aira Kuvaja

Pin It