header

Ruokavalinnoilla suuri merkitys sairaudesta toipumiseen

pullot pannuKoronavirustartunnan saaneiden kuten muidenkin sairastuneiden on tärkeä huolehtia riittävästä ravinnon ja nesteen saannista sairastamisen aikanakin, vaikka oireet haittaisivat syömistä, kertoo Helsingin Uutiset.

Husista kuitenkin muistutetaan, ettei mikään yksittäinen ruoka-aine tai vitamiinipilleri estä sairastumasta. Ruokavalion kokonaisuudella on suuri merkitys niin terveelle kuin sairastuneelle.

”Riittävä ravitsemus antaa elimistölle mahdollisuuden kamppailla mahdollista tartuntaa vastaan, ja mahdollisesti lieventää taudin vakavuutta”, sanoo Husin johtava ravitsemusterapeutti Pia Nikander.

Heikko ravitsemus lisää infektioiden kestoa ja vakavuutta. Kuitenkaan mikään yksittäinen ruoka-aine, dieetti tai vitamiinipilleri ei estä sairastumasta koronaviruksen aiheuttamaan tautiin, Husista muistutetaan.

Ruokavalion yksipuolistuminen voi pitkään jatkuessaan heikentää suojaravintoaineiden saantia. Tämä vähitellen heikentää immuunipuolustusta ja altistaa taudeille.

Vitamiini- tai hivenainevalmisteiden käytöstä ei ole hyötyä immuunipuolustuksen kannalta silloin, kun ruokavalion kokonaisuus on hyvä.

”Pidä kiinni säännöllisestä ateriarytmistä ja syö riittävän monipuolisesti. Ateriat ja välipalat, jotka koostuvat kasviksista, hedelmistä ja marjoista, täysjyväviljatuotteista, hyvistä proteiinin lähteistä sekä pehmeistä rasvoista, ovat monipuolisen ruokavalion ydin”, muistuttaa Nikander.

Lue artikkeli kokonaisuudessaan: https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/1804708

Pin It

Hyviä rasvoja kalasta ja rypsiöljystä

kategoriassa Ajankohtaista

Voi Hyvin -lehdessä 3/2017 on artikkeli ”Näin valitset hyvät kalat”.Jutun ravitsemusasiantuntijana haastatellaan ravitsemusterapian professori Ursula…

Raikasta puolukkapannukakkua viikonlopuksi!

kategoriassa Blogi

Yksi helpoimmista, syksyn marjasadosta syntyvistä herkuista on puolukkapannari. Puolukka tuo pannukakkuun raikkaan, supisuomalaisen maun. Lisäksi…

Italialaiset isoäidit

kategoriassa Blogi

Viime blogissa olin lähdössä melkein 3 viikon kisareissulle Eurooppaan. IBU-cupin kisa Ridnaun Val-Ridanna Italiassa oli…