Monipuolisesti kasviksia ja hyvää rasvaa

pullot kasvikseSyömällä erivärisiä kasviksia saa monipuolisesti erilaisia ravintoaineita. Laadukas kasviöljy tuo makuja esiin, ja silloin myös rasvaliukoiset vitamiinit imeytyvät paremmin.

Suomalaisia ravitsemussuosituksia ollaan uudistamassa siten, että kasviksia suositellaan jatkossa syömään päivittäin 500–800 grammaa. Suositukset kehottavat jo nyt syömään vähintään viittä eriväristä kasvista päivittäin, kertoo Ilta-Sanomien Hyvä olo -sivusto.

Makumaailmaansa kannattaa laajentaa hitaasti, kasvis kerrallaan. Kasvikunnan tuotteita voi lisätä myös ruokiin, kuten patoihin ja kiusauksiin. Jos kasvis ei maistu tietyllä tavalla valmistettuna, kannattaa kokeilla toista valmistustapaa. Jos ei esimerkiksi pidä keitetyistä porkkanoista, voi kokeilla kypsentää porkkanat uunissa.

Myös pakastevihannekset ovat kätevä tapa lisätä uusia kasviksia ruokavalioon. Pakastekasviksia ei pidä keittää liian kauan, sillä esimerkiksi kasvisten sisältämä C-vitamiini ja folaatti ovat herkkiä kuumentamiselle. Höyryttäminen on paras tapa valmistaa pakastekasvikset, mutta jos siihen ei ole mahdollisuutta, nopea kiehauttaminen riittää.

Mitä tummempi ja syvempi kasviksen väri on, sitä ravintorikkaampi se on. Siksi ruokavalioon kannattaa lisätä esimerkiksi mustaherukoita, mustikoita ja tomaatteja.

Uusia kasviksia voi lisätä myös smoothien joukkoon. Jos banaani on tuttu ja mieluisa maku, banaanipohjaiseen smoothieen voi lisätä vaikkapa hieman pinaattia tai lehtikaalia.

Moni sanoo, etteivät kasvikset maistu miltään, mutta yrteillä ja suolattomilla mausteilla saa ihmeitä aikaan. Hyvä öljy tuo makuja esiin, ja silloin myös rasvaliukoiset vitamiinit imeytyvät paremmin. Ruokavalioon kannattaa yrittää saada monipuolisesti kasviksia, sillä eri kasviksilla on omien terveysvaikutustensa lisäksi myös hyödyllisiä yhteisvaikutuksia.

Monipuolinen ja runsas kasvisten käyttö pienentää riskiä sairastua esimerkiksi tiettyihin syöpiin, tyypin 2 diabetekseen sekä sydän- ja verisuonitauteihin. Lisäksi lautanen näyttää aika kauniilta, kun siihen lisää värikkäitä aineksia.

Lue artikkeli kokonaisuudessaan: https://www.is.fi/terveys/art-2000010038309.html

Pin It