header

Lääkkeiden tilalle terveet elämäntavat

Apu-lehden artikkelissa ja pääkirjoituksessa pohditaan, miksi Ruotsin, Tanskan ja Norjan ikäihmisten hoidossa selviydytään kolme kertaa pienemmällä lääkemäärällä kuin Suomessa. Meillä on pyrkimys hoitaa sairautta lääkkeillä silloinkin, kun olisi tehokkaampaa hoitaa terveyttä elämäntapamuutoksilla. 

Pillereihin uskovassa kulttuurissa lääkäri, joka “oikean reseptin” sijaan määrää “liikuntareseptin”, vaikuttaa ammattitaidottomalta, sillä hän haluaa potilaan ottavan itse vastuuta terveydestään.

Yhä useampaan arjen ongelmaan, entistä pienempiin kolotuksiin ja ahdistuksiin haetaan ratkaisu lääkkeistä. Näin siitä huolimatta, että moneen ongelmaan voitaisiin vaikuttaa muuttamalla elinympäristöä tai elintapoja.

Kuopion yliopiston dosentti Markku Myllykangas sanoo, että lääketeollisuus keksii uusia sairauksia. Yhä isompi osa lääkinnästä näyttää siirtyvän ennaltaehkäisyyn.
“Suurin osa niistä, jotka käyttävät kolesterolilääkettä ennaltaehkäisevästi, eli heillä ei ole sydän- ja verisuonitautia taustalla, käyttää lääkitystä turhaan ja kuittaa vain lääkkeiden käytön mahdolliset haitat”, hän painottaa.

Liiallinen lääkkeiden määrääminen aiheuttaa tarpeetomia kustannuksia niin Kansaneläkelaitokselle kuin potilaille. Liian suuri lääkemäärä on myös omiaan heikentämään terveyttä.

“Jos on ongelmia vaikkapa painon kanssa, pillerin ottaminen koetaan helpommaksi ratkaisuksi kuin laihduttaminen, terveellisemmin syöminen, enemmän liikkuminen tai alkoholin käytön vähentäminen”, pohtii puolestaan Terveyden- ja hyvinvoinninlaitoksen erikoistutkija Lauri Vuorenkoski.

(lähde: Apu 29.4.2009)

Virgino edistää tutkitusti sydänterveyttä. Lue lisää »

Pin It

Lohta sinihomejuustopastan kera

kategoriassa Blogi

Olen usein huomannut, että kotona hyvistä raaka-aineista kokattu ateria voittaa maussa monet ravintola-annokset. Mehevä lohimedaljonki…

Pienin muutoksin ruokavalio paremmaksi

kategoriassa Ajankohtaista

Syömme merkittävästi terveellisemmin kuin 30 vuotta sitten, mutta silti ravitsemussuositukset toteutuvat vain harvan ruokavaliossa hyvin.…

Virgino Elma messuilla

kategoriassa Ajankohtaista

7.-9.11.2014 pidetään Helsingin Messukeskuksessa Meidän viikonloppu. Yksi tapahtumista on Elma maaseutumessut, jossa myös Virgino on…