header

Pellolta pulloon suomalaisilta sopimusviljelijöiltä - Heikki ja Ilkka Sohkanen

sohkaset1Heikki Sohkanen ja hänen poikansa Ilkka Sohkanen ovat viljelijöitä monessa polvessa. Myös innostus rypsin viljelyyn on yhteistä isälle ja pojalle.

Heikki Sohkasen kasvinviljelytila Tammelassa tuottaa rypsin lisäksi mallasohraa ja syysvehnää.

"Rypsiä on yleensä neljännes tai viidennes viljelyalasta, kierrosta riippuen. Otin rypsin alkujaan vuonna 1984 välikasviksi, jottei viljely olisi liian yksipuolista. Rypsillähän on maata parantava vaikutus. Se on kuitenkin noussut tärkeäksi viljelykasviksi, joka on kilpailukykyinen viljoihin nähden. Virginon myynti on kehittynyt hyvin ja menekki kasvanut, mikä on iloinen asia viljelijällekin", Heikki Sohkanen kertoo.

Molemmat Sohkaset ovat Virginon sopimusviljelijöitä. Virgino ostaa kaiken kylmäpuristetun rypsiöljyn tuottamiseen tarvitsemansa rypsin suomalaisilta sopimusviljelijöiltä tuotantolaitoksen lähialueilta.

"Virginon raaka-ainetta tuotetaan IP-viljelyllä eli mahdollisimman pitkälle luonnon ehdoilla. Mitään sellaisia toimenpiteitä ei tehdä, jotka eivät ole aivan välttämättömiä. Näin saadaan mahdollisimman laadukas ja puhdas tuote ympäristöä säästäen. Koko ketjun on oltava kunnossa, ja jokainen erä seurataan pellolta pulloon asti. Tämä antaa lisää haastetta, kipinää ja innostusta minunkin työhöni!"

Tuliaisiksi viinipullon sijaan rypsiöljyä

Heikki Sohkanen muistuttaa, miten tärkeää on suosia suomalaista, puhdasta ja laadukasta ruokaa. Kotimaisen ruuan hiilijalanjälkikin on pienempi kuin muualta tuodun.

"Perheessämme käytetään Virgino-rypsiöljyä kaikkeen ruoanlaittoon, ja öljypullo on myös mieluinen lahja. Kaveriporukalla kokoonnumme säännöllisesti, pidämme rapujuhlia tai nautimme rosvopaistista. Viinipullon sijaan vien aina rypsiöljyä. Kun jokainen Virgino-pullo on numeroitu, se on minulta henkilökohtainen vieminen ja saajat ovat olleet tyytyväisiä. Ystäväni ovat jo tottuneet nauttimaan oliiviöljyn sijaan kylmäpuristettua rypsiöljyä – onhan se tutkitusti paljon terveellisempää."

"Viljelijän työssä on oma vapautensa, vaikkakin nykyisin EU-pykälät ovat varsin tarkkoja. Mutta luonto tässä on lähellä – meidänkin tilan metsien takana on Torronsuon kansallispuisto. Vapaa-aikana liikun siellä paljon, se on meidän kylä yhteinen juttu", Heikki Sohkanen kuvailee. Suunnitelmissa on lähivuosina siirtyä vähitellen eläkkeelle, ja tällä hetkellä Lahdessa viljelevä Ilkka-poika siirtyy pitämään Tammelan sukutilaa.

Pin It

Ulla Liukkosen pääsiäiseen kuuluu kevään valoa, herkkuja ja hiljentymistä

kategoriassa Ajankohtaista

Uunin lämmössä, rakkaudella syntyvät keittiömestari Ulla Liukkosen parhaat pääsiäisherkut: rypsiöljyssä, sitruunamehussa ja yrteissä marinoitu lammaspaisti…

Meksikolaista – guacamolea, broileria ja salaattia

kategoriassa Blogi

Meksikolainen ruoka on tulista, mausteista ja lämmittävää. Virginon uudet makuöljyt, etenkin Chili ja Valkosipuli sopivat…

Virgino on Janakkalan vuoden yritys 2012

kategoriassa Ajankohtaista

Janakkalan kunnanhallitus on valinnut Kankaisten Öljykasvit Oy:n vuoden yritykseksi. Hämäläisten viljelijöiden vuonna 1994 perustama yritys,…