Lapsille suomalaista superruokaa

Vanhemmat kokkaavat perheen pienimmillekin trendiruokia. Asiantuntijoiden mukaan kaikki superruuat eivät kuitenkaan sovi lapsille. Tässäkin suhteessa kannattaa suosia suomalaista, kuten mustikoita ja rypsiöljyä.

Kaikkia superruokina markkinoituja elintarvikkeita ei ole suositeltavaa antaa lapsille, koska lapsen elimistö on vielä herkkä ja vasta kehittymässä. Laillistettu ravitsemusterapeutti, maatalous- ja metsätieteiden maisteri Raija Partanen suosittelee, että lasten ruuissa käytettäisiin kotimaisia superruokia.

"Esimerkiksi raakakaakaossa on hurjan paljon piristäviä ja keskushermostoon vaikuttavia aineita. Goji-marjat taas tuodaan pääsääntöisesti Kiinasta. Jos ajatellaan ympäristömyrkkyjä ja muita haitallisia aineita, ovat suomalaiset marjat, joissa on todella paljon flavonoideja, moninverroin puhtaampaa superruokaa."

Tutkimusjohtaja, dosentti Hanna Lagström Turun lapsi- ja nuorisokeskuksesta sanoo, että pienten lasten ruokavalioon sopii tavallinen, kotimainen perusruoka, jonka tiedetään olevan turvallista ja terveellistä. Karkkien ja höttöruuan välttäminen on tietenkin hyvä asia.

Jos vanhemmat ovat superruuasta innostuneita, Lagström neuvoo vertailemaan eksoottisia ruoka-aineita tutumpiin. "Esimerkiksi hamppu on hyvien rasvojen lähde, mutta niin on rypsiöljykin, joka on tuttu ja turvallinen."

Partasta ja Lagströmiä haastateltiin Iltalehdessä 19.1.2013.

Pin It