header

MTT:llä uusi hanke rypsiöljyn ympäristö- ja ravitsemusvaikutuksista

Meillä Suomessa on erinomaisia ruoka-aineita, osaavia ja vastuuntuntoisia viljelijöitä sekä erinomaisia, laadukkaita ruokia valmistavia yrityksiä.

Virgino on yhdessä muutaman muun suomalaisen elintarvikealan yrityksen kanssa mukana MTT:n tutkimusprojektissa, jonka tarkoitus on selvittää ruuan elinkaarivaikutusta. Tavoitteena on löytää vankkoja faktoja Suomessa tuotetun ja valmistetun ruuan ympäristöystävällisyydestä sekä hyvistä vaikutuksista ravitsemukseen ja terveyteen.

MTT:n Kestävä Biotalous -yksikön ja suomalaisten elintarviketuottajien yhteishankkeen nimenä on "Kohti kestäviä kulutusvalintoja”. Tutkimuksessa tehdään mukaan valittujen tuotteiden elinkaariarviointi (LCA) ja tutkitaan erityisesti ilmastovaikutusta. Ympäristönäkökulmaa täydennetään pellon maaperävaikutuksella, jonka mittaamista hankkeessa kehitetään. Hankkeen tärkeimpänä tavoitteena on kytkeä ravitsemusnäkökulma elinkaariarviointiin. Lisäksi kartoitetaan tuotteiden ympäristövaikutuksia ja ravitsemusta koskevaa kuluttajainformaatiota ja kehitetään sitä yleisellä tasolla.

Virgino on mukana hankkeessa kahdella tuotteella: luomurypsiöljyllä ja tavanomaisesti viljellyllä rypsiöljyllä. Elinkaariarviointeja varten Virginon sopimusviljelijöiltä kysytään tietoja rypsinviljelystä ja viljelykierrosta. Näitä tietoja ovat mm. käytetyt lannoitteet, sadon määrä ja energian käyttö viljelyssä sekä sadon käsittelyssä.

Pin It

Itsetehty granola-muromysli – aamun paras!

kategoriassa Blogi

Granola on valmiina ostettuna aika hintavaa, mutta sitä on helppo tehdä itse. Samalla saa taatusti…

Suomalainen poro-juurespata maistuu loppusyksyn viikonloppuina

kategoriassa Blogi

Kun ulkona on kylmää, kosteaa ja tuulista, tekee mieli lämmittävää pataruokaa. Suomalainen poronliha on ekologinen…

Miksi rypsiöljy on hyvä valinta?

kategoriassa Ajankohtaista

Sydänliiton hyvinvoinnin ja sydänterveyden verkkopalvelussa, Sydan.fi-sivustolla pohditaan kumpi on parempi valinta, rypsiöljy vai oliiviöljy.