header

Kokonaisvaltaista hyvinvointia päivittäin

satutamper

Taipalsaarelaisen Satu Tamperin resepti hyvinvointiin on liikuntaa, ulkoilua, hyvää ruokaa ja positiivista mieltä.

Virginon reseptikisassa sijoittunut Satu varmistaa perheen hyvien rasvojen saannin käyttämällä kylmäpuristettua rypsiöljyä kaikkeen ruuanlaittoon ja leivontaan.

41-vuotias Satu asuu omakotitalossa Saimaan rannalla. Perheeseen kuuluu saman ikäinen kitaraa soitteleva taitava kotikokkimies Marko, tanssia ja hevostelua harrastava 9-vuotias tyttö ja staffikoira Terttu.

Satu kertoo olevansa "vanhan ajan matkailuvirkailija", sillä alalla hurahti kymmenen vuotta. "Asiakaspalvelusta tykkään, mutta pidän enemmän tekemisestä kuin koneen ääressä istumisesta. Nyt olen tehnyt itsenäisenä Herbalife-jälleenmyyjänä töitä Satulife-yritykseni kautta yli viisi vuotta. Työ on ihmisten kohtaamista sekä auttamista ravitsemuksellisesti ja nautin työstäni todella!"

Liikettä töissä ja vapaalla

"Tykkään liikkua luonnossa ja liikkua yleensäkin tavalla jos toisella ja mieluusti ulkona! Myös matkailu ja yhdessä kokkaaminen kuuluu perheen harrasteisiin", kertoo Satu, joka kahvakuulailee, hölkkää, sauvakävelee ja joogaa.

"Yksi elämän haave tuli toteutettua kun valmistuin juuri terveysliikunnan ohjaajaksi ja personal traineriksi. Vedän FitCamp-ulkojumppaa sekä painonhallinta- ja elämäntaparyhmiä. Ohjaan myös netin ja puhelimen välityksellä, ja asiakkaita on ympäri Suomea sekä ulkomaillakin.

"Tämän päivän elämä on paljon istumista ja sisällä oloa, ikävä kyllä. Suosittelen liikkumaan ulkona, Suomen luonto tarjoaa upeita mahdollisuuksia! Luonnossa kävely, lumikengät jalkaan, lapset pulkkaan, luistimet ja sukset esiin! Kaikki liikunta, mikä tuottaa mielihyvää edistää omaa hyvinvointia. Aina on hyvä aika aloittaa, ja liikuntaharrasteiden parista voi myös löytää uusia, samanhenkisiä ystäviä."

Positiivista mieltä ja hyvää rasvaa

"Itseäni kiinnostaa ihminen kokonaisuutena ja miten moni asia vaikuttaakaan hyvinvointiimme: toimivat sosiaaliset suhteet, innostava työ, ravitseva ruoka, vesi, riittävä uni, liikunta, hyvä taloustilanne, iloinen mieli ja oman ajattelun kehittäminen. Panostan myös henkiseen puoleen lukemalla alan kirjallisuutta ja osallistumalla positiivisuusseminaareihin", Satu kertoo.

"Syömme joka päivä useita kertoja – siksi ruuan laatu vaikuttaa oloomme todella paljon. Kokkaamme mieheni kanssa molemmat ja teemme kaiken ruoan itse. Panostamme ruoan laatuun eli valitsemme mahdollisimman hyviä raaka-aineita kauden mukaan. Virginoa käytän miltei aina ruoan laittoon. Teen siitä levitettä leivälle, paistamiseen käytän sitä yhdessä voin kanssa, salaatteihin, ravintopirtelöiden sekaan, leivontaan... Kylmäpuristettu luomu Virgino on hyvänmakuista ja siitä saa hyvää rasvaa päivittäin!"


Marjainen tehojuoma

0,5 dl mustikoita
0,5 dl punaherukoita
1,5 dl vettä
1 dl luomumaitoa
(2 rkl Herbalifen F1 terveellinen ateriajauhe mansikkaa)
1 rkl kylmäpuristettua Virgino-rypsiöljyä.

Sekoita marjat ja nesteet blenderillä hyvin sekaisin, lisää (ateriajauhe ja) öljy ja halutessasi purista sitruunaa, nopea pyöräytys koneella ja juoma on valmis! Jos haluat pureskeltavaa, niin kun pirtelö on lasissa, sekaan voi laittaa hieman leseitä tai vaikka raejuustoa.

Pin It

Syö kalaa, kasviöljyä ja siemeniä: Suoliston bakteerikanta kiittää - ja suojaa monelta sairaudelta

kategoriassa Ajankohtaista

Omega-3-rasvahappoja sisältävän ravinnon ja monipuolisen suolistobakteeriston välillä on yhteys, tutkijat uskovat. Aiheesta kertoo Suomen Kuvalehti.

Itä-Suomen yliopiston tutkimus: Korkea omega-6-pitoisuus voi suojata ennenaikaiselta kuolemalta

kategoriassa Ajankohtaista

Korkeat veren linolihappopitoisuudet näyttävät vähentävän riskiä ennenaikaiseen kuolemaan, ilmenee Itä-Suomen yliopiston tutkimuksesta. Tutkimuksesta raportoi Savon…

Kirsikkainen kerrosjälkiruoka kruunaa aterian

kategoriassa Blogi

Kuinkahan moni minun lisäkseni harrastaa vielä viikonloppuisin kolmen ruokalajin aterioita? Alkuun hyvä keitto, salaatti tai…