header

Pohjoismainen ruokavalio auttaa välttämään aivoinfarktin

Tutkimuksessa pohjoismaisen ruokavalion keskeisiksi piirteiksi määriteltiin kala, kaurapuuro, ruisleipä, juurekset, kaali sekä omenat ja päärynät.

Lisäksi marjat ja rypsiöljy ovat keskeisiä pohjoismaisen ruokavalion piirteitä.

Tuoreesta tanskalaistutkimuksesta kertoo Yle.

Tuoreen tanskalaistutkimuksen mukaan monet Pohjoismaissa perinteiset ruoka-aineet voivat pienentää riskiä sairastua aivoinfarkteihin.

Näitä runsaasti syövien tanskalaisten riski sairastua aivoinfarktiin oli noin 15 prosenttia pienempi kuin ikätovereiden, joiden ruokavaliossa oli tuskin lainkaan pohjoismaisia piirteitä. Tämä havaittiin lähes 14 seurantavuoden aikana.

Pohjoismaista ruokavaliota eli niin sanottua Itämeren ruokavaliota on tutkittu aiemminkin, ja se on yhdistetty muun muassa suotuisiin verenpainevaikutuksiin. Ruokavalio on hyvin lähellä virallisia ravitsemussuosituksia.

Lue Ylen uutinen tästä >>

Pin It

Huomio rasvan laatuun - Rasvoissa ei olennaista määrä vaan laatu

kategoriassa Ajankohtaista

Kuluttaja-lehden artikkelin mukaan saamme kovaa, veren kolesteroliarvoja nostavaa rasvaa maitotuotteista, voista, rasvaisesta lihasta sekä leivonnaisista.…

Eikä hippustakaan valkoista viljaa

kategoriassa Blogi

Sain kokeiltavaksi Risentan uutta mantelijauhoa. Tuote sisältää ainoastaan hienoksi jauhettua mantelia, ja on hyvä vaihtoehto…

Sienillä täytetyt paprikat ovat satokauden ruokaa parhaimmillaan

kategoriassa Blogi

1980-luvulla suositut täytetyt paprikat ovat tulleet takaisin! Syksyllä tehdään herkullisia sienillä täytettyjä paprikoita, jotka sopivat…