header

Avocado on terveellinen, mutta samat rasvahapot saa ekologisemmin rypsiöljystä

avocadoHufvudstadsbladetin artikkelissa 24.9.2017 kerrotaan, että suomalaiset kuluttavat avocadoja enemmän kuin koskaan, ja kulutuksen oletetaan edelleen kasvavan.

Avocadon tuotannolla on kuitenkin melko paljon ympäristövaikutuksia. Avocadossa on paljon hyviä rasvoja, mutta niitä saa myös kotimaisesta rypsiöljystä.

Tutkimuspäällikkö Iris Erlund Terveyden- ja hyvinvoinnin laitokselta (THL) sanoo, että avocado on aivan omanlaisensa kasvis niin ravintoainekoostumuksen kuin maun ja suutuntuman vuoksi.

”Näistä syistä avocado on niin suosittu, mutta on tärkeää, että alamme puhua enemmän avocadojen tuotannon ympäristövaikutuksista. Kuluttajan kannattaa valita eettisesti tuotettuja tai sertifioituja avocadoja. Toivottavasti näin vähitellen päästäisiin kohti kestävämpää tuotantoa.”

Erlundin mukaan moni suomalainen saa ravinnosta liian vähän hyviä, pehmeitä rasvoja. Avocadossa on paljon rasvaa ja sen rasvahappokoostumus on terveellinen. ”Jos on huolissaan avocadon syönnin ympäristövaikutuksista, voi valita sijaan Suomessa tuotettua rypsiöljyä. Rypsiöljyn rasvahappokoostumus on yhtä terveellinen kuin avocadon”, Erlund sanoo.

Rypsiöljyn rasvahappokoostumus on terveydelle ihanteellinen, mm. koska se sisältää runsaasti välttämättömiä omega-3-rasvahappoja. Erlund suosittelee rypsiöljyä niin salaatinkastikkeeksi kuin kaikkeen ruuanlaittoon ja leivontaan.

Lähde: Hufvudstadsbladet 24.9.2017

Pin It

Tuoreita luomusämpylöitä aamuksi!

kategoriassa Blogi

Kun käytät tavallista vähemmän hiivaa, teet taikinan kylmään nesteeseen ja annat kohota yön yli jääkaapissa,…

Monityydyttymättömät rasvahapot suojaavat dementialta

kategoriassa Ajankohtaista

Kun ihminen saa dementiadiagnoosin, se vaikuttaa potilaaseen, mutta myös kaikkiin hänen läheisiinsä. Dementian estämistä tutkitaan…

Pohjoismaiset ravitsemussuositukset sopivat pohjoismaiselle väestölle

kategoriassa Ajankohtaista

Pohjoismaiset ravitsemussuositukset sopivat pohjoismaiselle väestölle ja nojaavat laajaan tutkimusnäyttöön, sanoo ravitsemusterapian professori Ursula Schwab. Maaseudun…