header

Säännöllinen ruokarytmi ja hyvä rasva hoitavat aivoja

Aivotutkija vannoo hyvien rasvojen nimeen ja kehottaa tarjoamaan aivoille polttoainetta säännöllisesti.

Minna Huotilaista haastatteli Maaseudun Tulevaisuus.

Aivotutkija Minna Huotilainen varoittaa äärimmäisistä ruokavalioista, sillä rasvaa tarvitaan hermosolujen ja soluyhteyksien rakennusaineiksi. Ruokavalion rasvoilla on roolinsa myös masennuksen oireiden hoidossa: kasvi- ja kalarasvat auttavat lievittämään oireita.

Joulunpyhien jälkeen monella alkaa elämäntaparemontti. Kuntokeskusten parkkipaikat täyttyvät ja ruokavaliota rukataan terveellisemmäksi. Muutoksella voi pyrkiä muuhunkin kuin painonhallintaan. Hyvä vaihtoehto on miettiä elintapojaan aivojen terveyden kannalta.

Ruokailutottumustemme suurin ongelma aivojen kannalta on liian pitkistä ruokailuväleistä johtuva verensokerin heittely, sanoo Minna Huotilainen. Jos verensokeri ei pysy tasaisena, aivot eivät voi toimia.

Verensokerin heittelyllä voi olla myös hetkittäistä väsymystä kauaskantoisempia seurauksia. Se edesauttaa kakkostyypin diabeteksen puhkeamista. Kun syö neljän tunnin välein jotain, saa tarpeeksi usein ruokaa verensokerin ylläpitämiseksi, Huotilainen sanoo.

Ruokarytmin lisäksi on syytä miettiä, mitä syö. Huotilainen varoittaa äärimmäisistä ruokavalioista. Se, ettei syö ollenkaan rasvaa, voi haitata oppimista. Rasvaa tarvitaan hermosolujen ja soluyhteyksien rakennusaineiksi sekä soluyhteyksien nopeuttamiseen.

Rasvoissa kannattaa suosia kasvis- ja kalanrasvoja. Jos rasvan määrä mietityttää, vähentäminen kannattaa aloittaa eläinperäisistä rasvoista. Ne lisäävät riskiä verisuonten tukkeutumiselle. Aivojen kannalta on oleellista, että niiden pienet verisuonet pysyvät auki.

Ruokavalion rasvoilla on roolinsa myös masennuksen oireiden hoidossa. Kasvi- ja kalarasvat auttavat lievittämään masennuksen oireita. Monet, joilla ei ole masennusdiagnoosia, oireilevat, Huotilainen sanoo.

Ruokavalinnat ovat vain osa aivojen hyvinvointia. Uni ja liikkuminen ovat tärkeitä aivoille siinä missä hyvinvoinnille muutenkin. Huotilainen kehottaa piipahtamaan talven valoisana aikana edes hetkeksi ulos. "Vaikka on pimeää, ulkona on kuitenkin valoisampaa kuin sisällä."

Lue artikkeli kokonaisuudessaan:
http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/ruoka/artikkeli-1.219133

Pin It

Terveellistä ja ympäristöystävällistä ruokaa

kategoriassa Ajankohtaista

MTT:n uusi vertailu kertoo mitä syödä, jos haluaa ruuan olevan sekä terveellistä että ympäristöystävällistä. Tähän…

Lähiruokaa

kategoriassa Blogi

Puintien alkaminen on itselle ehkä se todellinen merkki syksyn tulosta. Koko kesän kasvanut vilja on…

Täydellinen kakku

kategoriassa Blogi

Viikonloppuna on rakkaiden ystävieni häät. Siellä on kakkubuffetti, johon kaikki jotka haluavat, voivat tuoda itse…