Lammas vain kuuluu pääsiäiseen, varsinkin pääsiäissunnuntain aterialle.
Punaviinissä haudutettu lampaanpotka on erittäin mureaa, mutta vaatii pitkän haudutuksen. Pyhäpäivänä sille on onneksi aikaa, ja aterian muut osat voi valmistaa sillä aikaa. Itse mielelläni pääsen melko helpolla ruuanlaitossa, ja niinpä sipulit ja juurekset lihan lisukkeeksi valmistuvat kätevästi samassa haudutusliemessä.
Alkossa neuvotaan nykyisin hyvin mielellään, ja kannattaakin kysyä, mikä viini sopisi parhaiten haudutusliemeen ja mikä taas aterian kanssa juotavaksi.
Herkullisuutta lisäämään teen lampaan kanssa kaksikin kastiketta – sekä lämpimän punaviinikastikkeen liemestä suurustettuna, että kylmän, lampaan kanssa erinomaisesti sopivan kastikkeen kreikkalaisesta jogurtista.
Halutessaan aterialle voi lisäksi tehdä valkosipuliperunoita sekä tarjota minttuhyytelöä.
Lampaan potkaa palsternakan ja sipulien kera
2 – 4 luullista lampaan potkaa
1 rkl voita + 2 - 3 rkl kylmäpuristettua Virgino-rypsiöljyä (tai Virginon rosmariini- tai valkosipuliöljyä) paistamiseen
1 tl suolaa
½ tl mustapippurirouhetta
1 l lihalientä (kuutiosta tai fondista)
4 dl punaviiniä
6 pientä salottisipulia
5 valkosipulin kynttä
1 rkl hunajaa
3 rosmariinin oksaa
3 laakerinlehteä
5 persiljan oksaa
2 palsternakkaa (tai muita juureksia, esim. mukulaselleriä tai porkkanaa)
Punaviinikastike:
2 dl siivilöityä keitinlientä
2 tl perunajauhoja
1 dl kermaa
Jogurttikastike:
½ kurkkua
2 dl kreikkalaista jogurttia
pari kierrosta mustapippuria myllystä
2 tl sitruunamehua
1 rkl kylmäpuristettua Virgino-rypsiöljyä tai Virginon valkosipuliöljyä
1 valkosipulin kynsi
Ota lihat huoneenlämpöön viimeistään tuntia ennen valmistusta. Kuumenna voi ja öljy isolla paistinpannulla. Hiero potkiin suolaa ja pippuria. Ruskista potkat 1 – 2 kerrallaan joka puolelta kuumalla pannulla.
Tee lihaliemi kattilassa. Laita potkat ”pystyyn” pataan luu ylöspäin ja lisää lihalientä sekä punaviiniä niin paljon, että liha peittyy. Luun ei tarvitse peittyä. Lisää kuoritut sipulit ja valkosipulin kynnet sekä mausteet. Kuumenna kiehuvaksi ja anna hautua kannen alla hiljalleen, niin että neste juuri poreilee, 5 – 6 tuntia. Kun kypsennysaikaa on jäljellä 45 minuuttia, lisää kuoritut ja kuutioidut juurekset.
Nosta lihat ja kasvikset pois padasta. Siivilöi pari desiä lientä ja kuumenna pienessä kattilassa. Tee suurus kylmävesitilkasta ja perunajauhoista. Kaada suurus kattilaan ohuena nauhana hyvin sekoittaen. Lisää kerma ja kuumenna. Tarkista kastikkeen maku ja lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria.
Raasta kurkku. Painele siivilässä kurkkuraasteesta liika neste pois. Sekoita jogurttiin. Kuori ja pilko valkosipulin kynsi pieneksi terävällä veitsellä. Lisää jogurttikastikkeeseen mustapippuri, valkosipuli, sitruunamehu ja öljy, tarkista maku.
Tarjoa lampaanliha palsternakkakuutioiden ja sipulien, kahden kastikkeen ja minttuhyytelön kera. Myös valkosipuliperunat sopivat hyvin aterialle.