Ruuan hinta on noussut, ja lohi on arvossaan. Lohta kannattaa kuitenkin nauttia silloin tällöin, sillä rasvainen kala tekee sydämelle hyvää ja on tärkeä osa ruokavaliota. Pistaasilohi sopiikin ehkä parhaiten sunnuntain päivälliselle.
Sitruunainen, rapea pistaasikuorrutus tuo ruokaan sekä näköä, makua että rakennetta ja hyvää purutuntumaa. Sitruunamehu raikastaa rasvaista kalaa, siksi sitä usein tarjotaankin kalan kanssa. Ja ovathan pähkinät terveellisiä siinä kuin lohikin.
Ruokavalion pehmeä rasva on talviaikaan ihan ehdotonta, sillä se on eduksi paitsi sydänterveydelle myös iholle ja hiuksille, jotka tuppaavat kuivumaan talvisin. Loraus Virginoa kruunaa tämänkin aterian, jossa on hyviä rasvoja kerrakseen.
Kalan kypsentämisessä tärkeintä on, ettei sitä kypsennä yli, jolloin siitä tulee kuivaa. Kannattaa siis olla tarkkana!
Pistaasiohi:
200 g pala lohifileetä / ruokailija
1 rkl kylmäpuristettua Virgino-rypsiöljyä paistamiseen
1 dl pistaasipähkinöitä (kuorettomia ja suolattomia)
½ sitruunan mehu
ripaus rouhittua mustapippuria
2 tl ruskeaa sokeria
½ tl suolaa
Tämä kuorrutus riittää noin neljälle lohipalalle.
Sitruunarisotto:
3 dl risottoriisiä
½ dl kylmäpuristettua Virgino-rypsiöljyä
7 dl kuumaa kana- tai kasvislientä (kuutiosta)
2 rkl voita
½ sitruunan mehu
½ dl parmesaaniraastetta
koristeluun: tuoretta oreganoa
lisukkeeksi: höyrytettyjä vihreitä papuja (tuore tai pakaste)
Kuumenna öljyä pannulla ja paista lohipaloja miedolla lämmöllä muutama minuutti molemmin puolin. Aloita paistaminen nahattomalta puolelta ja käännä sitten palat paistumaan nahkapuoli alaspäin. Kun lohi kypsyy, punertava kalan liha muuttuu vaaleaksi.
Rouhi pistaasipähkinät veitsellä leikkuulaudalla. Sekoita kuorrutus ja levitä lohipaloille. Siirrä pannu uuniin grillivastukselle 200 asteeseen ja kypsennä pari minuuttia. Ole tarkkana, etteivät pähkinät pala.
Risottoa varten kuumenna kanaliemi. Kuumenna toisessa kattilassa öljyä ja paista riisiä kuumassa öljyssä pari minuuttia koko ajan puulastalla sekoitellen.
Lisää nestettä desi kerrallaan hyvin sekoittaen. Kun neste-erä on imeytynyt riisiin, lisää seuraava. Kun kaikki neste on käytetty, risotto on kypsää (al dente).
Sekoita joukkoon voi, sitruunamehu ja parmesaani.
Tarjoa ruuan lisukkeena vihreitä papuja tai vihreää salaattia. Koristele annokset tuoreen oreganon lehdillä ja oksilla.