header

Mustapekan Bostonleipä

Mistä tietää, että syksy on tulossa? Jos lähden kotoa lenkille niin pääsen juoksemaan viljapeltojen halki menevää tietä. Viljapelto alkaa soida ja tuoksua. Jotenkin se on rauhoittavaa ja samalla lumoavaa. Luonto on tuottanut satoa ja sitä päästään korjaamaan.

Nyt on yksi maanviljelijöiden kiireisimmistä ajanjaksoista vuoden aikana. Ja yleensä sitä vettäkin sitten saadaan siihen aikaan vaikka ei tarviis. Kevään aikaiset kylvöt jouduttivat viljat aikaisin ja elokuun alkupuolella pääsi jo ensimmäistä kertaa puintihommiin. Siitä se säennusteiden ja pilvien liikkeiden kyttäys alkoi. Pääseekö pellolle, osuuko tuo kuuro juuri tänne vain mihin ne sateet menee? Voisiko sanoa, että välillä hyvin hermoja raastavaa. Sato pitäisi saada nopeasti pois, kun vilja on valmista. Sateet heikentää viljan laatua. Esimerkiksi leipävehnäksi tarkoitettu vilja ei välttämättä enää pitkien sadejaksojen jälkeen kelpaa kuin rehuksi.

Elokuun alkupuolella oli ampumajuoksun SM-kisat Oulussa. Yli tuhannen autossa istutun kilometrin lisäksi viikonlopun kruunasi kaksi Suomen mestaruutta. Ne olivat ensimmäiset SM-mitalit minulle ampumajuoksussa. Muistan kuinka pikakisan viimeisellä kilometrillä taoin itselleni, että pidä lantio ylhäällä ja kierroksia koneessa. 10sekunnin kiinniajo mitalista oli tuottanut 0,8sekunnin erolla mestaruuden. Tais olla hyvä loppuveto! :)

Toissa viikon olin pv:n ryhmän ensimmäisellä leirillä Vuokatissa. Paljon lenkkareiden ja rullien liikutusta sekä lajiharjoittelua. Leiriarki on hieman erilaista kuin kotona varsinkin, jos on itestään reissussa. Se antaa mahdollisuuden, kun saa keskittyä omien aikataulujen mukaan treeneihin. Mutta toisaalta ikävä on myös kotona oleviin rakkaisiin. Leirin jälkeen saikin hyvillä fiiliksillä leipoa ja viettää meidän juniorin kaksi vuotissynttärit.

Ruokaohje on bongattu Maaseudun Tulevaisuuden kannesta. Muokkasin sitä omaan kaappiin sopivaksi. Olen aina tykännyt Bostonkakusta ja nyt saikin sitten maistaa leipäversiota. :)

Mustapekan Bostonleipä 15 palaa

Taikina:
1/2 pak (25g) hiivaa
1 prk (2,5dl) Valio Crea ruokakermaa Mustapekka
1/2 tl ruususuolaa
1/2 rkl täysruokosokeria
1 rkl tomaattipyrettä
6 dl spelttijauhoja
1/2 dl Virginon kylmäpuristettua rypsiöljyä

Täyte:
1 pak (170g) pekonia
1 200g metsäsieniä
1 iso sipuli
1 pak (100g) Valio Mustapekka tuorejuustoa

Vuokaan: Virginon kylmäpuristettua rypsiöljyä

Murenna hiiva kädenlämpöiseen ruokakermaan. Lisää suola, sokeri ja tomaattipyree. Alusta taikinaan jauhot ja lopuksi öljy. Kohota kaksinkertaiseksi liinalla peitettynä. Kuutioi pekoni ja sienet. Kuori ja hienonna sipuli. Kuullota ne paistinpannulla. Vaivaa taikina ja kauli levyksi. Levitä päälle pekoniseos ja murennettu tuorejuusto. Kieritä rullaksi. Leikkaa n. 5cm:n paloja ja asettele ne voideltuun vuokaan (22cm) väljästi. Kohota Kypsennä 200 asteisessa uunissa n. 30 min tai kunnes kypsä. Tarjoa sosekeiton tai salaatin kanssa.

Pin It

Vaihda suomalaiseen superruokaan! - Vaihtoehto ulkomaisille superfoodeille

kategoriassa Ajankohtaista

Iltalehdessä 26.11.2011 etsitään vaihtoehtoja kalliille ulkolaisille "superfoodeille" akatemiaprofessori Kaisa Poutasen sekä kuituihin perehtyneen tutkijakoulutettava Jenni…

Rypsiöljy on luonnollinen elintärkeiden omega-3-rasvahappojen lähde

kategoriassa Ajankohtaista

Kalaöljyvalmisteet eivät korvaa kalaa, eikä niitä tarvitse syödä elintärkeää omega-3:a saadakseen, toteaa ravitsemusterapeutti Ursula Schwab…

Iho nauttii hyvistä rasvoista - Ravitsemusterapeutti Pirjo Saarnia

kategoriassa Ajankohtaista

Ravitsemusterapeutti Pirjo Saarnia muistuttaa Iltalehdessä, että joka päivä pitäisi ihon hyvinvoinnin vuoksi syödä riittävästi välttämättömien…