Pitkään haudutettua mureaa lihaa ja sienimuhennosta

possua sienikastikkeellaOn ekologista ja myös taloudellista laittaa ruokaa edullisemmista ruhonosista.

Porsaan etuselästä saa pitkään hauduttamalla mureaa ja maukasta syötävää. Sopii viikonloppuruuaksi!

Etuselän kanssa valmistin kermaisen sienimuhennoksen kuivatuista suppilovahveroista, joita monilla on kotona viime syksyn hyvän sienisadon jälkeen.

Porsaan etuselkää ja suppilovahveromuhennosta
noin 1,2 kg porsaan etuselkää luulla
1 tl suolaa
mustapippuria myllystä
2 rkl Virgino-rypsiöljyä
2 laakerinlehteä
vettä

Sienimuhennos:
50 g kuivattuja suppilovahveroita
1 sipuli silputtuna
mustapippuria
suolaa
2 rkl voi-öljyseosta
2 rkl vehnäjauhoja
2 dl sienten liotuslientä
2 dl kermaa

Ota liha huoneenlämpöön ja hiero pintaan suolaa ja mustapippuria. Anna maustua ja lämmetä noin tunnin ajan. Lisää öljyllä voideltuun uunivuokaan lihat sekä laakerinlehdet. Valuta lihojen päälle öljy. Kaada vuokaan vettä niin että lihat juuri peittyvät.

Laita vuoka uuniin 125 asteeseen ja kypsennä lihaa 5 tuntia, kunnes liha on niin kypsää, että irtoaa luusta.

Kun liha on lähes valmista, tee sienimuhennos.

Liota sieniä pienessä nestemäärässä tunnin ajan. Purista pehmenneet sienet mahdollisimman kuiviksi ja säästä liotusliemi. Paloittele sienet.

Kuullota silputtu sipuli ja sienet rasvassa paistinpannulla, lisää vehnäjauhot ja mausta suolalla ja mustapippurilla. Kääntele lastalla hetki. Lisää joukkoon sienten liotusliemi ja sekoita tasaiseksi. Anna muhia kannen alla pari minuuttia. Lisää kermaa, kuumenna varovasti ja sekoita tasaiseksi.

Tarjoa esimerkiksi perunasoseen ja puolukoiden kanssa.

Pin It