Ainekset:
700 g perunoita
200 g ruusukaaleja
6 rkl Virgino kylmäpuristettu rypsiöljy (4 rkl perunoiden joukkoon, 2 rkl ruusukaalien joukkoon)
0,5 tl suolaa
mustapippuria myllystä
½ purkkia kikherneitä valutettuna
1 rasia kirsikkatomaatteja
50 g pinaatin tai rucolan lehtiä
muutama kourallinen hienoksi silputtua persiljaa
Kastike:
0,75 dl Virgino kylmäpuristettua rypsiöljyä
sitruunan kuorta raastettuna
1/2 sitruunan mehu
2 rkl sinappia
1 rkl hunajaa
½-1 tl suolaa
mustapippuria myllystä
Pilko perunat uunipellille reilun kokoisiksi paloiksi. Lisää joukkoon öljy, suola ja mustapippuri, sekoita. Paahda uunissa 200 asteessa 15-20 minuuttia.
Puolita ruusukaalit ja sekoita nämä öljyssä. Lisää ruusukaalit uunipellille perunoiden paiston loppuvaiheessa. Paahda kasviksia noin 5 minuuttia uunissa.
Sekoita sillä aikaa kastikeainekset kulhossa.
Nosta pelti uunista ja lisää perunoiden ja ruusukaalien joukkoon loput salaattiainekset. Tarjoile salaatti lämpimänä kastikkeen kera.