header

Rypsiöljy turvallisin omega-3:n lähde

Basilikalohi

Kalaöljykapseleista on tullut ihmelääke, mutta omega-3-ravintolisistä voi olla myös haittoja. Siksi niitä ei kannata syödä varmuuden vuoksi.

Turvallisempi vaihtoehto on käyttää ruuanlaitossa ja salaattikastikkeena rypsiöljyä, kirjoittaa Hyvä Terveys -lehti 8/2012.

Omega-3-rasvahapot ovat välttämättömiä. Niitä tarvitaan hormonitoiminnan ylläpitämiseen, parantamaan rasva- ja sokeriaineenvaihduntaa, ne vaikuttavat myönteisesti ihoon ja mielialaan. Ilman hyvää rasvaa elimistö ei myöskään pysty käyttämään hyväkseen rasvaliukoisia vitamiineja.

Asiantuntijoiden mukaan omega-3:a ei ole vaikea saada. Syömällä rasvaista kalaa kaksi kertaa viikossa ja käyttämällä ruoanlaitossa ja salaatinkastikkeena rypsiöljyä sekä leivänpäällisenä rypsiöljypohjaista margariinia, saa omega-3-rasvahappoja tarpeeksi. Lisäksi voi syödä saksanpähkinöitä, ja rasvahappotasapaino on kunnossa. Kaksi ruokalusikallista rypsiöljyä päivässä riittää.

Naisten pitäisi suositusten mukaan syödä rasvaa noin 60 grammaa päivässä, josta kaksi kolmannesta tulisi olla pehmeitä kasvirasvoja tai kalasta saatavaa rasvaa. Kovaa epäterveellistä rasvaa on lihoissa, makkaroissa, rasvaisissa maitotuotteissa ja leivonnaisissa. Kovan rasvan haittoja ei voi korvata syömällä kapseleita, vaan kovan rasvan tilalle tulisi valita pehmeää rasvaa sisältäviä vaihtoehtoja. Ravitsemus on aina kokonaisuus.

Lihansyöjän kannattaa suosia rypsiöljyä. Se on tavallisimmin käytetyistä kasviöljyistä paras omega-3-rasvahappojen lähde. Sen käyttö on lisäksi edullista ja helppoa monenlaisessa ruoanlaitossa.

Kalaa syömällä ei voi saada liikaa kalaöljyä. Kun kalansyöntiä korvataan kapseleilla, tiivistetyssä muodossa annokset nousevat helposti isoiksi. Suuret määrät kalaöljykapseleita saattavat kohottaa verenvuotoriskiä, aivoverenvuotojen ja aivohalvauksen vaaraa sekä nostaa huonon kolesterolin osuutta ja verensokeria. Esimerkiksi ennen leikkausta ei omega-3-kapseleita saa käyttää. Kalaöljyvalmisteiden vaikutukset voivat olla yllättäviä, sillä rasvahappoaineenvaihdunta vaihtelee eri ihmisillä, Hyvä Terveys -lehti varoittaa.

Katso tästä Basilikalohen resepti »

Pin It

Pienin muutoksin ruokavalio paremmaksi

kategoriassa Ajankohtaista

Syömme merkittävästi terveellisemmin kuin 30 vuotta sitten, mutta silti ravitsemussuositukset toteutuvat vain harvan ruokavaliossa hyvin.…

Rahka tekee onnelliseksi

kategoriassa Blogi

Erilaiset rahkat ovat suuria suosikkejani. Niitä on helppo sekoitella, ei tarvita edes sauvasekoitinta tai blenderiä…

Villiyrttikokki Päivi Lehtonen suosii puhdasta suomalaista ruokaa

kategoriassa Ajankohtaista

Varsinaissuomalainen kokki ja villiyrttiekspertti Päivi Lehtonen leipoo alkukesän juhliin valkosuklaista piirakkaa, jossa aineksina on oman…