header

Valitse rasvat oikein - terveytesi parhaaksi

yleisteemaVuoden ensimmäisessä Kunto Plus -lehdessä opastetaan löytämään parhaat rasvat niin paistamiseen, leivontaan, salaattiin kuin leivälle ja naposteltaviin.

Hyvä rasva auttaa hormoneja toimimaan ja ehkäisee monia vakavia sairauksia. Rasva auttaa elimistöä hyödyntämään kasvisten sisältämät hyvää tekeväät aineet. Rasva myös pitää olon kylläisenä ja saa ruuan maistumaan hyvältä.

Rypsiöljy on lehden mukaan erinomainen valinta niin paistamiseen, leivontaan kuin leivän päälle itse tehdyssä kevytvoissa.

Kun pasta passitettiin häpeänurkkaan ja ruokagurut julistivat pekonin, pihvin ja voin parhaiksi laihdutusruuiksi, alkoi opetuslasten verisuonissa tapahtua kauheita. Veren kolesterolipitoisuus ja sydäntautiriski ovat viiden viime vuoden aikana nousseet uusiin korkeuksiin, paljastaa uusi, peräti 140 000 pohjoisruotsalaista kattanut terveystutkimus. Taas kerran on osoitettu, että syömisen taito perustuu järkevälle tasapainolle ruoka-aineiden välillä.

Rasvakammoisella 90-luvulla, kun moni yritti elää pelkillä kasviksilla, riski sairastua sydän- ja verisuonisairauksiin pieneni. Harva kuitenkaan laihtui. Jos ravinnossa ei ole rasvaa, kertoo kylläisyyshormoni leptiini aivoille, että kehon on pidettävä entistä tiukemmin kiinni rasvavarastoistaan. Eikä rasvattoman ruuan syöminen tuota mielihyvää!

Rasva on elintärkeä ravintoaine, sillä A-, E-, K- ja D-vitamiinit ovat rasvaliukoisia. Keho tarvitsee rasvaa myös välittäjäaineiden tuotantoon, aivojen viestinviejiksi. Lisäksi rasva kapseloi ruuan hiilihydraatit niin, etteivät ne pääse nostamaan veren sokeripitoisuutta liian nopeasti. Rasva on kuitenkin valittava oikein.

Ravitsemustieteilijät suosittelevat perinteisesti tyydyttymättömiä rasvoja, joita saadaan kasvikunnan tuotteista ja kalasta. Mutta hyvään ruokavalioon voi kuulua myös jonkin verran rasvaisia juustoja ja tummaa suklaata. Useimmat runsaasti kovaa rasvaa sisältävät ruoka-aineet kasvattavat kuitenkin haitallisen kolesterolin määrää veressä. Energiaa kaikessa rasvassa on yhtä paljon, joten jos rasvoja nauttii yli tarpeen, se johtaa helposti lihomiseen.

Tyydyttymättömissä, pehmeissä rasvoissa omega-3-rasvahapot ovat selkeästi terveellisempiä. Omega-3 ja omega-6 ovat molemmat ovat välttämättömiä rasvahappoja, joita keho ei pysty itse valmistamaan. Niitä on siis saatava ravinnosta. Länsimaisessa ruokavaliossa on kuitenkin yleensä huomattavasti enemmän omega-6-rasvahappoja. USA:ssa omega-6:sten ja Omega-3:sten saantisuhde on jopa 20:1, Suomessa se on noin 4:1. Omega-3:t tasapainottavat verenpainetta ja sykettä, ehkäisevät verisuonitukoksia ja suojaavat elimistöä tulehdustiloilta. Rypsiöljyssä omega-6- ja omega-3:n suhde on terveyden kannalta ihanteellinen, 2:1. Rypsiöljy on siis erinomainen omega-3:n lähde rasvaisen kalan ja saksanpähkinöiden ohella.

Kertatyydyttymättömän rasvan osuuden tulee olla ruuassa suurin. Se alentaa kolesterolia ja tasapainottaa verensokeria. Osuuden päivän energiansaannista pitäisi olla 10 - 15 %. Tämä saadaan 25 - 35 gramman rasva-annoksesta. Rypsiöljy on hyvä lähde, samoin kuin hasselpähkinä, manteli ja avokado.

Lehden mukaan rypsiöljy on oivallinen valinta niin paistamiseen, leivontaan kuin leivän päälle kevytvoissa. Kevytvoita varten sekoitetaan tehosekoittimessa 100 g voita, 1 dl rypsiöljy, 1 dl kylmää vettä ja hippunen merisuolaa. Mikropopcorneissa on runsaasti haitallista transrasvaa, mutta popcornit kannattaakin tehdä itse kattilassa pienessä määrässä rypsiöljyä.

Lähde: Kunto Plus 1/2013

Pin It

Kirurgit varoittavat suositusta ravintolisästä

kategoriassa Ajankohtaista

Suositut omega 3 -rasvahappoa sisältävät kapselit ovat kirurgian näkökulmasta vaarallisia, kertoo Etelä-Suomen Sanomat.

Ulla Liukkosen pääsiäiseen kuuluu kevään valoa, herkkuja ja hiljentymistä

kategoriassa Ajankohtaista

Uunin lämmössä, rakkaudella syntyvät keittiömestari Ulla Liukkosen parhaat pääsiäisherkut: rypsiöljyssä, sitruunamehussa ja yrteissä marinoitu lammaspaisti…

Makumatka mausteiseen Lähi-itään

kategoriassa Blogi

Loppusyksy, pikkujoulujen ja illanistujaisten luvattu aika. Pikkusuolaiset maistuvat niin viinin kuin lämpimän teen kera. Lähi-idän…