header

Ruokavisa opettaa nuorille vastuullisuutta ja iloa suomalaisesta ruuasta

Ruokavisa SallaroosaRuokavisaan on osallistunut yli 2000 nuorta, ja määrä kasvaa jatkuvasti. "Tavoitteena on, että nuori oppii ruuan alkuperästä ja vastuullisista valinnoista niin ruuan eri tuotantovaiheissa kuin omassa kodissa. Ei ole ollenkaan itsestäänselvää, että nuoret tietäisivät, miten ruoka nykyään tuotetaan ja miten se päätyy ruokapöytään", sanoo Ruokavisan koordinaattori, kotitalousopettaja Sallaroosa Häme. Omassa ja perheensä ruokapöydässä hän suosii kotimaista puhdasta, turvallista ja jäljitettävää ruokaa sekä käyttää monipuolisesti rypsiöljyä.

Ruokavisa on yläkoululaisille suunnattu hanke, joka alkoi vuonna 2012 pääkaupunkiseudulta, ja on laajentunut siitä pikkuhiljaa valtakunnalliseksi. "Kaikki yläkoululaiset oppiaineeseen katsomatta voivat osallistua, mutta koska visa käsittelee ruuan vastuullista tuotantoa ja kuluttamista, on eniten osallistujia kotitaloudesta. Osallistujia on ollut valtakunnallisessa vaiheessa yli kaksi tuhatta, ja määrä on jatkuvasti kasvamassa. Visaan kuuluu oppimateriaali jota opiskellaan kouluissa syyslukukausi, alkuvuodesta tehdään netissä osaamiskilpailu sekä keväällä kisataan loppukilpailu", Sallaroosa Häme kertoo.

Osaamiskilpailuun osallistutaan luokkana opettajan johdolla koulun oppitunnilla. Luokan menestyksen perusteella kutsutaan kolme parasta joukkuetta loppukilpailuun, joka järjestetään Helsingissä Messukeskuksessa Ruokatiedon näytöskeittiössä. Loppukilpailussa mitataan oppilaiden käytännön osaamista vastuullisessa ruuanvalmistuksessa: joukkueiden on osattava mm. perustella raaka-ainevalintojaan vastuullisuuden näkökulmasta.

"Ruokavisassa on vuosittain vaihtuvat vastuullisuuden teemat: ympäristö, eläinten hyvinvointi, ravitsemus, työhyvinvointi, tuoteturvallisuus, taloudellinen vastuu ja paikallinen hyvinvointi. Alkaneena lukuvuonna teemoina ovat ympäristö ja eläinten hyvinvointi. Visassa on mielestäni tärkeää korostaa ruokailoa. Vastuullisuus ei tarkoita ahdistusta vaan sitä, että itse asiassa vastuulliset valinnat ovat yksinkertaisia ja helppo toteuttaa niin, että ruoka on tuotettu vastuullisesti, se on nautittavaa ja herkullista ja tekee hyvää ihmiselle itselleen. On hämmästyttävää, miten pitkälle näissä asioissa pääsee pelkästään ravitsemussuositusten mukaista lautasmallia noudattamalla."

Loppukilpailussa maakuntien erikoisuuksia

"On mielenkiintoista nähdä valtakunnallisessa loppukilpailussa eri maakunnista tulevia oppilaita ja heidän ruokavalintojaan! Suuresti minua on ilahduttanut se, kuinka maakunnalliset erityispiirteet edelleen vaikuttavat nuorten valinnoissa ja niitä arvostetaan: paikallisia erikoisuuksia ja raaka-aineita on jokaisessa kisassa haluttu ottaa mukaan. Loppukilpailumenuista huokuu arvostus paikallisia ja kotimaisia raaka-aineita kohtaan. Myös nuorten innostus ruuanlaittoon on ollut loppukilpailuissa käsinkosketeltavaa ja hyvin inspiroivaa. Kilpailumenut onkin haluttu saattaa kaikkien käyttöön. Ne löytyvät Ruokatiedon keittokirjasta, www.ruokatieto.fi/keittokirja/ruokaohjeet, hakusanalla Ruokavisa", Sallaroosa kertoo.

Viime keväänä ensimmäisen valtakunnallisen Ruokavisan voitti Kuulammen koulu Tyrnävältä, Pohjois-Pohjanmaalta. "Pienillä paikkakunnilla voitoista ja loppukilpailuun osallistumisesta on muodostunut suorastaan mediatapahtumia, ja nuoret ovat antaneet haastatteluja paikallismedioihin. Ruokavisan yhtenä onnistumisena voisikin pitää sitä, että sen kautta ovat päässeet esille ja saaneet ansaitsemaansa huomiota myös sellaiset oppilaat, jotka eivät välttämättä muuten nouse huomion keskipisteeksi."

Välipala auttaa jaksamaan arjessa

"Ruokavisankin yhtenä teemana on ravitsemus, ja siinä kiinnitetään erityisesti huomiota nuorten ravitsemukseen ja jaksamiseen kouluarjessa. Yksi oleellisesti jaksamiseen vaikuttava tekijä nuorilla ovat laadukkaat välipalat, joita kasvavat nuoret tarvitsevat pääaterioiden välissä. Olen innokas ravitsemussuositusten kannattaja, ja omiin ja lasteni välipaloihin pyrin sisällyttämään aina kolme tekijää: jotain tuoretta, jotain kuitua ja jotain proteiinia. Yleensä se tarkoittaa esimerkiksi hedelmää tai marjoja jogurtin ja myslin sekä rypsiöljylusikallisen kanssa tai vaikkapa täysjyväleipää juustoviipaleen ja kurkun kera", Sallaroosa sanoo.

"Olen huomannut omien lasteni kanssa, että jos he saavat jollain tavalla osallistua ruuanvalmistusprosessiin ja näin tietävät mitä ruoka sisältää, uppoaa ruoka monipuolisemmin ja helpommin myös suuhun. Välipalalla olen ratkaissut tämän niin, että saatamme yhdessä surauttaa smoothien, tai pilkon kasviksia tikuiksi. Ruokaisampaa välipalaa kaivatessamme saatamme paistaa kananmunia rypsiöljyssä, jolloin nälkä ei pääse ihan heti yllättämään."

Pienen koululaisen voi olla vaikea valita sopivaa välipalaa yksin kotona. Esimerkiksi smoothien voikin tehdä lapsen kanssa vaikkapa edellisenä iltana valmiiksi jääkaappiin nälkäistä pikkukoululaista odottamaan. Omatoimisuutta on Sallaroosan mukaan hyvä harjoitella turvallisissa rajoissa. Ekaluokkalaiselta luonnistuu usein jo voileivän valmistus tai mikron käyttö.

Puhdasta, turvallista ja jäljitettävää ruokaa

"Arvostan ruuan kotimaisuutta erityisesti sen puhtauden, turvallisuuden ja jäljitettävyyden vuoksi. Työssäni Ruokavisan koordinaattorina olen myös päässyt tapaamaan ruuan tuottajia laajasti eri aloilta, ja huomannut, kuinka täydellä sydämellä ja innostuksella ruokaa Suomessa tuotetaan. Valmistan paljon ruokaa itse, ja arvostan monipuolisten ja vähän prosessoitujen raaka-aineiden saatavuutta. Käytämme myös jonkun verran puolivalmisteita, ja pidän kotimaisia valmisruokia varsin laadukkaina."

"Jos jotain toivoisin lisää, niin enemmän kotimaisia luomutuotteita. En kaipaa ruokavaliooni toiselta puolelta maapalloa rahdattuja "superfoodeja", vaan kotimaiset marjat, öljyt, hunaja ja viljat, maitotuotteet ja kalat muodostavat hyvän perustan perheemme ruokavaliolle. Ruokapöydässämme on arkisin tarjolla usein kasvissosekeittoa, lohta ja perunamuusia, lasagnea tai muuta pastaruokaa sekä lasten ehdottomia suosikkeja pinaattilettuja tai pinaattikeittoa. Toki myös herkuttelemme välillä: varsinkin minun ja perheemme pikkumiehen suuri herkku on kardemummapulla, ja paistamme mielellämme lettuja. Kun ruuanvalmistukselle löytyy riittävästi aikaa, tykkään tehdä esimerkiksi tattirisottoa tai blinejä. Säännöllisesti toivon näkeväni ruokapöydässämme myös ystäviä ja läheisiä: ruoka on mielestäni parasta jaettuna!"

"Käytämme ruuanvalmistuksessa runsaasti öljyjä, ja erityisesti suomalaista rypsiöljyä. Salaatin joukkoon lorautan usein kylmäpuristettua rypsiöljyä, ja lisään sitä myös smoothieen. Nyt olen innostunut erilaisista maustetuista öljyistä, esimerkiksi rosmariinilla maustetusta rypsiöljystä valmistuu erinomainen salaatinkastike. Pidän rypsiöljyä tärkeänä hyvinvointini kannalta, enkä juurikaan pihistele sen käyttöä. Käytän öljyjä niin paistamiseen, ruuanvalmistukseen ja leivontaan kuin salaattienkin kanssa. Valitsen aina mahdollisuuksien mukaan kotimaisen vaihtoehdon", Sallaroosa painottaa.

Ruokavisaa voi kokeilla myös itse osoitteessa www.ruokavisa.fi.

Pin It

Makumatka saaristoon

kategoriassa Blogi

Sain suomenruotsalaiselta ystävältäni Anna-Marialta kauan himoitsemani reseptin: kotitekoisen saaristolaisleivän eli "juntalimpan" ohjeen. Tämä maanmainio resepti…

Pohjoismaisen keittiön lähettiläs - Huippukokki Kim Palhus

kategoriassa Ajankohtaista

Huippukokki Kim Palhus toimii maamme ruokalähettiläänä Ny nordisk mat –hankkeessa, joka on yksi kaikkien aikojen…

Sopimusviljelyllä puhdasta suomalaista ruokaa

kategoriassa Ajankohtaista

Risto Ojala on yksi Virginon pitkäaikaisimmista sopimusviljelijöistä ja yhteistyökumppanista. ”Asumme Janakkalassa Kerkkolan kylässä, jossa tyttäremmekin…