header

Sadonkorjuuajan piirakassa on punajuurta ja rutkasti makua

punajuuri sinihomejuustopiirakkaSelailin tapani mukaan Instagramia ja Pinterestiä uusia ideoita hakien. Huomasin, että ystävä oli laittanut piirakkaan etikkapunajuurta. Tätä piti tietysti heti kokeilla!

Mikäpä olisi helpompaa, etikkapunajuuret ovat maukkaita ja valmiiksi kypsiä sekä viipaloituja. Käytin tällä kertaa pakastimesta löytynyttä valmista rukiista piirakkataikinaa, mutta jos on aikaa ja viitseliäisyyttä, voi taikinan toki tehdä itsekin.

Laitoin piirakkaan reilusti juustoa, tuoreita yrttejä keittiön ikkunalta sekä Virginon mainiota Rosmariiniöljyä.

Juuri uunista tullut piirakka tuoksui mahtavalta ja maistui iltateen kera pojalleni ja minulle.

Punajuuri-sinihomejuustopiirakka
1 kpl piirakkataikina suolaiselle piirakalle (pakaste)
3 rkl Virgino Rosmariiniöljyä tai maustamatonta Virgino-öljyä
1 punasipuli
1/3 tl rosmariinia
1/3 tl timjamia
1/3 tl rouhittua mustapippuria
200 g kermaviiliä
2 kananmunaa
50 g sinihomejuustomurua
2 dl etikkapunajuurta viipaleina
1 dl cheddar- tai mozzarellajuustoraastetta
koristeeksi rouhittua saksanpähkinää ja tuoreita yrttejä

Sulata taikina pakkauksen ohjeen mukaan. Öljyä piirakkavuoka ja painele taikina vuoan pohjalle ja reunoille.

Kuori ja silppua sipuli. Kuullota sipulisilppua öljyssä kuumalla pannulla pari minuuttia.

Lisää joukkoon kermaviili, kevyesti vatkatut munat, sinihomejuustomuru ja mausteet. Sekoita ja levitä täyte piiraspohjalle.

Valuta etikkapunajuuret ja asettele viipaleet kauniisti piirakalle. Ripota päälle juustoraaste.

Paista piirakkaa uunin alatasolla 200 asteessa noin 40 minuuttia. Kypsymisen loppuvaiheessa voit ripotella pinnalle rouhittua saksanpähkinää niin että se paahtuu uunissa hieman.

Koristele piirakka tuoreilla yrteillä ja tarjoa punaviinin tai iltateen kera.

Pin It

Sokerittomat banaaniohukaiset

kategoriassa Blogi

Terveelliset banaaniletut on helppo tehdä, ja erinomaisia silloin, kun tekee mieli jotain hyvää – mutta…

Eija Vilpas ja Riitta Havukainen: Hyvä ruoka, uni ja liikunta auttavat jaksamaan

kategoriassa Ajankohtaista

Energiset näyttelijäkaverukset Eija Vilpas ja Riitta Havukainen panostavat kiireisen arjen keskellä hyvinvointiin: liikuntaan, yöuniin ja…

Bataattihampurilaiset sopivat hiilareita vältteleville

kategoriassa Blogi

Yksi kivoimmista uusista ruokaideoista ovat bataattihampurilaiset, joissa sämpylä on korvattu paksuilla bataattiviipaleilla. Ruoka-annokset ovat todella…