header

Paras kanakeitto syntyy pitkään hauduttamalla

Alkuvuoden koleissa ilmoissa maistuu parhaiten höyryävän kuuma keitto.

Olen jo useana vuotena tehnyt ison kattilallisen kanakeittoa hauduttamalla kattilassa pitkään kokonaista kanaa tai broileria. Näin keiton pohjana olevasta kanaliemestä tulee todella herkullista, ja maukkaan keiton saa aikaan myös hyvin edullisesti.

1 pakastekana tai -broileri
kattilaan vettä niin paljon, että kana peittyy
10 perunaa
2 omenaa
1 sipuli
2 rkl kylmäpuristettua Virgino-rypsiöljyä
2 tl merisuolaa
1 rkl currya
1 tl sitruunapippuria
4 dl kermaa
tuoretta persiljaa

Anna kanan tai broilerin sulaa jääkaapissa vuorokausi. Laita se kattilaan ja lisää vettä, niin että lintu peittyy kunnolla. Kiehauta ja lusikoi vaahto pois. Keittele hiljalleen kannen alla; broilerille riittää kolmisen tuntia, kanaa voi keitellä pidempäänkin.

Poista kypsä lintu kattilasta. Kuori liemeen perunat ja keitä lähes kypsiksi (vartin verran). Irrota sillä aikaa kanan lihat luista. Paloittele liha kuutioiksi ja lisää takaisin keittoon. Lisää kuutioidut omenat ja keitä vielä pari minuuttia. Kuori ja silppua sipuli, hauduta kypsäksi öljyssä curryn kanssa. Lisää seos keittoon sekä kerma, suola ja sitruunapippuri. Tarkista maku, lisää suolaa ja mausteita tarvittaessa. Silppua pinnalle reilusti persiljaa. Tarjoa kotitekoisen, tuoreen leivän tai sämpylöiden kanssa!

Löysin kirpputorilta tosi kätevän, isosuisen ruokatermoksen. Siihen on kiva laittaa kuumaa keittoa evääksi ja ottaa mukaan talviselle hiihtoretkelle tai pulkkamäkeen :)

Pin It

Tattaririsotto on maistuva kasvisruokavaihtoehto

kategoriassa Blogi

Perinteinen italialainen risotto on yksi suosikkiruuistani. Risoton joukkoon voi lisätä melkein mitä vain: sieniä, herneitä,…

Ihania rapeita vohveleita!

kategoriassa Blogi

Vohvelit ovat suosikkejani, ne maistuvat jälkiruuaksi, kahvin kanssa ja iltapalalla. Vohveleita on kiva tarjota sekä…

Säännöllinen ruokarytmi ja hyvä rasva hoitavat aivoja

kategoriassa Ajankohtaista

Aivotutkija vannoo hyvien rasvojen nimeen ja kehottaa tarjoamaan aivoille polttoainetta säännöllisesti. Minna Huotilaista haastatteli Maaseudun…