header

Tähteet hyötykäyttöön uunimunakkaaseen

makkaramunakasOlen koulutukseltani kotitalousopettaja, ja pyrin myös kotona vähentämään ruokahävikkiä niin paljon kuin mahdollista.

Uunimunakas on todella helppo ruokalaji, joka valmistuu nopeasti arjen kiireessä. Munakkaan joukkoon käyvät monet edellisen päivän aterialta tähteeksi jääneet ruuat, kuten kinkku, makkara, kasvikset, kala ja keitetyt perunat.

Tällä kertaa valmistin makkaramunakkaan, sillä olimme edellisenä päivänä syöneet bratwurstia hapankaalin kera.

Makkaramunakas uunissa
200 g makkaraa
6 munaa
2,5 dl maitoa
3 rkl Virgino-rypsiöljyä tai Chiliöljyä
suolaa, mustapippuria
1 tl paprikajauhetta
(chilijauhetta)
1 tl oreganoa tai pizzamaustetta
2 dl pakasteherneitä
100 g juustoraastetta

Vatkaa munien rakenne rikki haarukalla. Lisää neste (myös kerma ja vesisopivat) ja mausteet.

Voitele uunivuoka öljyllä ja lisää loput öljystä munakasseokseen. Kaada seos vuokaan.

Paloittele makkara. Sulata herneet siivilässä kuuman juoksevan veden alla ja valuta. Ripottele makkaranpalat ja herneet munakkaan päälle. Ripottele lopuksi juustoraaste.

Kypsennä uunin alatasolla 200 asteessa noin 25 minuuttia tai kunnes munakas on keskeltä kokonaan hyytynyt.

Vinkki! Laita munakkaaseen vain vähän suolaa, sillä makkara ja juusto ovat suolaisia.

Pin It

Alkupalat Lapin tyyliin porosta ja graavilohesta

kategoriassa Blogi

Kun pitää tehdä kätevästi iso määrä alkupaloja tai cocktailpaloja, laitan usein lohella tai porolla täytettyjä…

Virgino mukana kotitaloustunnilla Riihimäellä

kategoriassa Ajankohtaista

Virginon toimitusjohtaja Perttu Korolainen vieraili kotitaloustunnilla Riihimäellä Pohjolanrinteen koulussa lokakuussa. Oppilaat kyselivät kiinnostuneina niin urheilijan…

Kalakeitto portugalilaisella tvistillä

kategoriassa Blogi

Kun ruokaa kerran pitää laittaa, niin miksei samantien valmistaisi herkullista ruokaa! Portugalilainen kalakeitto on helppo,…