header

Romanttiselle illalliselle ankan rintaa palsternakkapyreen kera

ankanrintaKun suunnitelmissa on illallinen kahden kesken hieman paremman syötävän kera, kokeile vaihteeksi ankkaa.

Rasvaisen ja mehevän ankanrinnan oikeaoppiseen paistamiseen kannattaa kiinnittää huomiota. Valmistaminen on silti yksinkertaista ja nopeaa.

Lisukkeeksi sopivat palsternakka-perunapyree, Rosmariiniöljyssä paistetut herkkusienet ja raikas salaatti.

Ankanrinta ja palsternakkapyree
3 ankanrintaa
ripaus suolaa ja rouhittua mustapippuria
1 rkl Virgino-rypsiöljyä tai Virginon Rosmariiniöljyä

Pyree:
500 g palsternakkaa
2 jauhoista perunaa
vettä
1 tl suolaa
1 dl kermaa
1 rkl Virgino-rypsiöljyä
(1/3 tl kuivattua rosmariinia, jos käytät maustamatonta Virgino-öljyä)

Ota pakastetut ankanrinnat edellisenä päivänä jääkaappiin sulamaan. Ota sulanut liha huoneenlämpöön puoli tuntia ennen kypsennystä. Leikkaa nahkapuolelle ristiviiltoja. Hiero lihan pintaan suolaa ja mustapippuria.

Laita liha kylmälle öljytylle pannulle, kuumenna ja paista 3 minuuttia per puoli. Kääri liha folioon ja kypsennä uunissa 200 asteessa 10 minuuttia. Anna levätä folion sisällä uunista ottamisen jälkeen.

Valmista pyree kun ankka on uunissa. Kuori ja paloittele palsternakat sekä perunat. Pane juurespalat kattilaan ja lisää sen verran vettä, että ne peittyvät. Mausta suolalla. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä juureskuutiot pehmeiksi. Valuta vesi pois. Soseuta juurekset sauvasekoittimella. Lisää kerma, öljy (ja rosmariini).

Lisukkeeksi voit paistaa 100 g tuoreita herkkusieniä puolitettuina tilkassa tavallista Virgino-öljyä tai jotain Virginon makuöljyistä. Mausta sienet kevyesti suolalla ja pippurilla.

Vinkki: Virginon makuöljyt (Rosmariini, Valkosipuli ja Chili) sopivat myös salaatinkastikkeeksi sitruunamehutilkan kera.

Tee jälkiruuaksi kaunis ja raikas hedelmäsalaatti: https://www.virgino.fi/reseptit/jalkiruoat/608-hedelmasalaatti

Pin It

Aivojen hyvinvointiin laadukasta rasvaa, täysjyvähiilareita, kalaa ja kasviksia

kategoriassa Ajankohtaista

Aivotutkija, kognitiotieteen dosentti Minna Huotilainen Helsingin yliopistosta puhuu pehmeiden rasvojen merkityksestä aivojen hyvinvoinnille. Huotilainen on…

Ihana jälkiruoka - rosmariiniöljyssä ja hunajassa paistettu munajuusto

kategoriassa Blogi

Sain kokeiltavaksi Virginon uutta rosmariinilla maustettua makuöljyä. Ensimmäisenä tuli mieleen, että jotakin jälkiruokaa olisi kiva…

Ensikosketus lumeen

kategoriassa Blogi

Sain olla koko perheen voimin Muoniossa ensilumen leirillä. Ja todellakin se oli sanansa mukaisesti ensilumen…