header

Vellamo-ravintolan omistaja Sanna Virtanen:

Sanna Virtanen1Ruoka-ala on minulle unelma-ammatti

Yrittäjyys ruoka-alalla teettää paljon työtä mutta myös onnistumisen elämyksiä. Sanna Virtanen toteutti unelmansa ja vaihtoi toimistotyön yrittäjyyteen.

Sanna Virtanen opiskeli aikoinaan datanomiksi ja työskenteli vuosia IT-alalla. ”Minulla on kuitenkin aina ollut paloa ruoka-alalle ja olen harrastanut ruuanlaittoa koko ikäni”, Sanna kertoo.
Vuonna 1995 Sanna hankki työn oheen hot dog -kärryt ja perusti oman yrityksen. ”Siitä toiminta laajeni vähitellen, kunnes jäin pois päivätyöstä ja kävin catering-alan koulun.”
Yritys vuokrasi Turun Ruissalosta saunatilan, jossa pidettiin ulkotapahtumia. 2011 Sanna rakennutti kotinsa yhteyteen Raisioon pienen teollisen keittiön cateringia varten. Nyt hänellä on vuoden ajan ollut lounasravintola Vellamo Turun WTC-talossa Veistämönaukiolla, lähellä satamaa.

Pitkiä päiviä ja onnistumisia

”Yrittäjyys teettää todella paljon työtä. Päivät ovat pitkiä, mutta onnistumisen elämyksistä saa virtaa. Asiakkaiden tyytyväisyys palkitsee”, Sanna kuvailee.
Vellamossa tarjotaan lounastajille hyvää kotiruokaa. Ravintolassa on kahdeksan viikon kiertävä lista, silti joka viikkoa tarjolla on myös jotain uutta. Lounaalla on raikas salaattipöytä, keitto, kolme lämmintä ruokaa ja jälkiruoka.
”Meillä käy syömässä sekä lähistön toimistohenkilökuntaa että rakennusmiehiä.” Sannan lisäksi töissä on kaksi vakituista kokkia, ja catering-keikoille palkataan keikkatyöläisiä.

Italialaisia makuja

Sanna kertoo, ettei nykyään juurikaan ehdi kotona kokata. ”Miesystäväni on italialainen, ja kun tapaamme viikonloppuisin, hän laittaa usein ruokaa. Keitrauksesta jää yli sen verran syötävää, että minun ei tarvitse juurikaan kokata itselleni viikolla.”
”Leivomme Vellamossa leivän itse, resepti on alun perin miesystäväni kehittämä”, Sanna hymyilee.
”Olen kiinnostunut muista ruokakulttuureista, ja kun aikaa jossain vaiheessa on toivottavasti enemmän, olisi kiva kehittää uusia reseptejä yritykselleni. Tällä hetkellä haen tasapainoa työn ja vapaa-ajan välille.”
Sanna harrastaa tanssia, salsaa ja lavatansseja ja käy välillä tanssiristeilyillä.

Makua ja terveyttä öljyistä

Sanna käyttää kylmäpuristettua rypsiöljyä niin kotona kuin töissäkin mm. salaatteihin ja paistamiseen. Hänen suosikkinsa on Virginon Chiliöljy. ”Chiliöljy sopii keittojen mausteeksi ja esimerkiksi kasvissosekeiton koristeluun. Salaatteihin ja pastoihin se sopii vaikkapa sitruunamehun kanssa. Öljy pehmentää chilin maun mukavasti.”
Virginon makuöljyjä – Chili, Rosmariini ja Valkosipuli – on Vellamossa tarjolla salaatinkastikkeeksi.
”Pyrin syömään terveellisesti ja kohtuudella, tekemään päivittäin hyviä valintoja. Se auttaa työssä jaksamiseen.”

Katso Sannan mangochutney-broileri-pastasalaatti ohje tästä.

Pin It

Terveellisyys on yleisin syy rypsiöljyn käyttöön

kategoriassa Ajankohtaista

Kotimainen rypsiöljy on nykyaikaisin ja monikäyttöisin ruokaöljy. Tätä mieltä olivat sekä kuluttajat että ruoka- ja…

Kim Palhusin pohjoismainen menu

kategoriassa Ajankohtaista

Huippukokki Kim Palhus valmisti syyskuussa Helsingin Stockmannin demokeittiössä päivän menun pohjoismaisista tuoreista raaka-aineista. Mukana oli…

Moni muotidieetti perustuu uskomuksiin

kategoriassa Ajankohtaista

- Osa suomalaisista elää vähän niin kuin keskiajalla, jolloin tieteellistä tietoa ei ollut käytettävissä, ajattelee…