Persialainen ohutleipä, hummus, kurkku-jugurttikastike ja pistaasi-fetadippi

paasiainen mukattuPersialainen ohutleipä:
1 rkl kuivahiivaa
5 dl lämmintä vettä
700 g vehnäjauhoja
2 tl hienoa merisuolaa
1 dl kylmäpuristettua Virgino-rypsiöljyä tai Valkosipuliöljyä

Sekoita kuivahiiva osaan jauhoista. Mittaa lämmin vesi kulhoon, lisää suola. Lisää jauhoja vähitellen puuhaarukalla sekoittaen. Kun taikina tulee paksummaksi, lisää öljy ja alusta taikinaa käsin muutama minuutti. Lisää jauhoja varoen, sen verran että taikina irtoaa kädestä. Laita taikina lämpimään paikkaan tunniksi kohoamaan kulhossa liinalla peitettynä.

Kaada taikina leivinpaperiarkin päälle ja sirota taikinalle hiukan jauhoja. Kauli taikina ohueksi levyksi ja vedä leivinpaperin avulla uunipellille. Anna kohota leivinliinan alla puoli tuntia.

Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Voitele leipä voisulalla tai öljyllä ja ripottele halutessasi päälle hiukan kuminan- tai seesaminsiemeniä. Paista leipää uunissa 16 – 18 minuuttia tai kunnes pinta on kullanruskea. Anna jäähtyä hetken leivinliinan alla ja leikkaa paloiksi esim. saksilla.

Hummus
2 tölkkiä säilöttyjä kikherneitä
¾ dl Virgino Valkosipuliöljyä
2 sitruunan mehu
(2 rkl tahinia)
1 tl hienoa merisuolaa
1/3 tl paprikajauhetta

Valuta ja soseuta kikherneet sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa. Lisää öljy ja sitruunamehu, tahini, suola ja paprikajauhe. Sekoita tasaiseksi. Levitä hummus lautaselle tai kulhoon ja koristele esim. öljyllä, paprikajauheella tai silputulla persiljalla.

Vinkki! Voit käyttää tavallista Virgino-öljyä ja lisätä hummuksen joukkoon kolme murskattua valkosipulin kynttä.

Kurkku-jogurttikastike
1 kurkku karkeaksi raastettuna
5 dl turkkilaista jogurttia
2 rkl tilliä silputtuna
½ tl hienoa merisuolaa
3 rkl Virgino Valkosipuliöljyä

Puserra kurkkuraasteesta ylimääräinen neste pois käsin tai siivilässä. Sekoita kaikki aineet. Voit koristella kastikkeen tillinoksilla ja valuuttaa valmiin kastikkeen päälle hiukan öljyä.

Vinkki! Voit käyttää tavallista Virgino-öljyä ja lisätä kastikkeen joukkoon murskatun valkosipulin kynnen.

Pistaasi-fetadippi
100 g kuorittuja pistaasipähkinöitä
¾ dl Virgino Chiliöljyä
300 g fetajuustoa
1 rkl tilliä silputtuna
1 rkl tuoretta korianteria silputtuna
1 valkosipulin kynsi murskattuna
4 rkl turkkilaista jogurttia
1 luomusitruunan mehu ja hienoksi raastettu keltainen kuori

Hienonna pistaasipähkinöitä öljyn kanssa monitoimikoneessa puoli minuuttia. Lisää muut aineet ja käytä konetta hetki, kunnes seos on tasaista.

Vinkki! Voit käyttää tavallista Virgino-rypsiöljyä tai Valkosipuliöljyä Chiliöljyn sijaan. Lisää siinä tapauksessa ruokaan 1 tl chilirouhetta tai hienoksi silputtua tuoretta chiliä.

Lähi-idän ruoka on maukasta, mausteista ja helppotekoista – ja sopii erinomaisesti pääsiäispöytään sekä lampaan seuraan. Persialaisen ohutleivän voi tarjoilla erilaisten tahnojen ja dippien kera.

Pin It