Kylmäsavulohipiirakka

kylmasavulohipiirakkaAinekset:
Pyöreä piiraspohja (suolaiselle piirakalle)
1 dl silputtua purjoa
kylmäpuristettua Virgino-rypsiöljyä voiteluun ja paistamiseen
150 g kylmäsavulohta
1 dl kermaa
2 rasiaa (200 g) mustapippuri-tillituorejuustoa
2 kananmunaa
koristeeksi tuoreita yrttejä, esim. basilikaa tai sitruunamelissaa

Huom! Reseptissä ei ole suolaa – tarkoituksella. Sitä ei tosiaan kannata lisätä, sillä suolaisuutta tulee kalasta ja juustosta tarpeeksi.

Anna taikinan sulaa huoneenlämmössä. Voitele piirakkavuoka öljyllä, ja painele taikina vuoan pohjalle ja reunoille.

Halkaise ja huuhtele purjo ja silppua pieneksi. Hauduta purjosilppua hetki öljyssä paistinpannulla. Paloittele lohi ja levitä piiraspohjalle purjon kanssa. Sekoita tuorejuusto, kerma ja munat kulhossa tasaiseksi massaksi ja levitä piirakalle.

Paista uunin alatasolla 200 asteessa 30 minuuttia. Kun piirakka on hieman jäähtynyt, koristele se tuoreilla yrtinoksilla ja lehdillä.

Resepti: Aira Kuvaja

Pin It