Ainekset:
2 dl kädenlämpöistä vettä
12,5 g (1/4) pala hiivaa
1 tl hienoa merisuolaa
3 rkl kylmäpuristettua Virgino-rypsiöljyä
5 dl vehnäjauhoja
1 l puhdistettuja sieniä
1 sipuli
1,5 rkl voita + 1,5 rkl kylmäpuristettua rypsiöljyä
0,5 tl hienoa merisuolaa
2 rkl tomaattipyreetä
muutama kierros mustapippuria myllystä
2 dl mozzarella-juustoraastetta
tuoreita yrttejä, esim. basilikan lehtiä
Valmista taikina: murenna ja liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola ja öljy. Alusta joukkoon jauhot, ensin puuhaarukalla, sitten käsin. Vaivaa taikina kiinteäksi ja anna kohota liinalla peitettynä sillä välin kun paistat sienet.
Pane voi ja öljy paistinpannulle ja kuumenna. Kuori ja silppua sipuli. Pilko sienet pieniksi. Paista sipulia ja sieniä muutama minuutti koko ajan käännellen.
Kauli pizzataikina pellille leivinpaperin päälle. Levitä tomaattipyree taikinalle ja sen jälkeen sieni-sipuliseos. Mausta suolalla ja mustapippurilla ja ripota päälle juustoraaste.
Paista pizzaa uunin keskitasossa 250 asteessa noin 10 minuuttia. Tarkkaile pizzaa – se on valmista, kun juusto sulaa ja saa hiukan väriä. Ripota päälle tuoreita yrttejä ja tarjoa esim. keskitäyteläisen punaviinin kera!