Broileri-halloumipizza grillissä

broilerihalloumpizza(aineksista tulee kolme grilliin sopivaa pizzaa)
Pohja:
350 g vehnäjauhoja
1 ps kuivahiivaa
1 tl sokeria
1 tl suolaa
3 rkl kylmäpuristettua Virgino-rypsiöljyä
2,25 dl lämmintä vettä

Täytteet:
300 g mozzarellajuustoraastetta
300 g hunajamarinoitua broilerin fileesuikaletta
3 rkl kylmäpuristettua Virgino-rypsiöljyä
suolaa, chilijauhetta ja mustapippuria
200 g kirsikkatomaatteja
tuoretta rucolaa tai basilikaa
200 g halloumi-juustoa

Sekoita pizzapohjaa varten kuivat aineet keskenään, lisää lämmin vesi ja öljy ja vaivaa taikinaksi noin 10 min. Laita taikina kohoamaan leivinliinalla peitettynä noin tunniksi.

Kypsennä broilerisuikaleet pannulla öljyssä ja mausta. Lisää myös puolitetut kirsikkatomaatit pannulle ja kääntele hetki.

Pizza on helppo kypsentää grillissä avoritilällä. Pohjista kannattaa tehdä tavallista pienempiä. Grillaa ohueksi kaulittua taikinaa ensin sellaisenaan 2–3 minuuttia. Käännä pohja, lado päälle ensin juusto ja sitten täytteet (broilerisuikaleet ja kirsikkatomaatit) ja grillaa vielä hetki. Täytteiden pitäisi kuumentua ja juuston sulaa. Grillattu pizza onnistuu varmemmin, kun pidät täytteiden määrän kohtuullisena.

Viipaloi halloumi, sivele öljyllä ja grillaa viipaleita hetki erikseen. Leikkaa juusto suikaleiksi ja koristele pizzat halloumilla ja tuoreilla yrteillä. Tarjoa heti!

Resepti: Aira Kuvaja

Pin It